Askeleita

”Hei sinä joka siellä korkeimmalla askelmalla olet! En näe sinua! Tuletko askelin alemmas jotta voisin sinua katsella ja askelmasi ymmärtää? Vai etkö halua, että sinua nähdään? Voitko kavuta hitaammin, että kerkeän mukaasi? Voitko näyttää miten kapuat? Onko siellä korkealla kovinkin yksinäistä? Kuuletko meitä jotka koittavat sinua tavoitella? Voitko edes ilmaan huudella ohjeita, jotta luoksesi osaisimme kavuta?

Miten sinä yhtäkkiä sinne portaiden alkupäähän jouduit? Etkö osaa enää askeltakaan ottaa, jotta ensimmäiselle portaalle pääsisit? Voimmeko me auttaa sinua? Haluatko sinä tänne ylemmäs meidän luoksemme? Yksinäisyyskö sinut sinne alatasanteelle ajoi? Joko nyt vihdoin kulkisit yhdessä kanssamme? Voisitko vastata, jotta vastavuoroin voisimme toisiamme tukea ja yhdessä täällä taivaltaa?

Ja entäs me jotka ikuisuudet näitä kultareunusaskelmia astelemme? Tällainen ajaton ikuisuusko kuuluu keskitasanteiden kulkijoille, jotka eivät koskaan näitä rappusia aloita tai lopeta? Luulemmeko vain, että etenemme? Vai kerkeääkö seuraava porras laskeutua jalkamme alle ennen, kuin kerkeämme sille jalkaamme edes korottaa?”

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *