Avaruus

Voisiko yksi ihminen kyetä kuvittelemaan jotain niin suurta, että sen kerrottuaan läheisilleen se saa aikaan niin paljon kiinnostusta ja lisäkuvituksia, että se pienin siirroin muuttuu ihmisvirtojen sanoissa jopa toden tuntuiseksi, lopulta todeksi? Ja sukupolvien toistoina uudenlaiset ajattelijat löytävät siihen aina jotain mitä siihen voisi vielä hieman lisää kuvittaa.

Mikä sen yhden ihmisen alkuperäinen kuvitelma oli? Onnistuiko hän mielessään pääsemään tilaan mitä hän ei silmillään kyennyt kaikessa luonnon väriloistossa näkemään? Sellaiseen minkä hän kykeni näkemään vain laitettuaan silmänsä kiinni. Värittömyyden ja Pimeyden. Silloinko hän löysi itsensä sisältä pimeyden, jonka valjasti sanoillaan muistuttamaan muita niin suuren tuntuisesta pimeydestä, että kuulijat jokainen omin tavoin sen kuullen päättivät sen ajan saattelemana tarkoittavan fyysistä kokonaisuutta? Alkuperäisen sanoittajankaan kykenemättä ymmärtämään sen todellista olomuotoa mikä oli alkujaan hänen sisällään.

Niin lopulta kuvitelman onnistuen käymään, kuin toteen ja muuttuvan yleiseksi totuudeksi millä ihmiset egoissaan pystyivät kilpailemaan isommuuttaan, kuvitelmasta tuli itsestäänselvyys millä ei ollut enää sijaa kyseenalaistamiselle. Eikä lähes kukaan enää antanut siihen liitettyihin sanalauseisiin minkäänlaisia uteliaita vastalauseita.

Syntyikö näin totuus paikasta mitä ympäröi loputon pimeys? Se valtaisa fyysiseksi nimetty äärettömyys mitä kukaan ei omin silmin ole nähnyt, mutta jokainen sen tunnistaa silmänsä sulkiessaan. Se paikka missä olet pimeyden ympäröimänä etkä saa henkeä ja tuhansia yksittäisiä kaukaisia valoja katsellessa näet niidenkin olevan liian kaukana juuri sinulle. Äärettömien ja jopa valoltakin saavuttamattomien matkojen päässä. Matkan jopa osaten taittua jos sinun valosi sille tielle eksyisi.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *