Kun on tottunut suorittamaan elämistä ja tottunut elämään ilman läheisten apua, on vaikea pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee. Miksi lapsena sairaana oleminen ja omasta olostaan valittaminen ei ollut noloa eikä siitä kokenut häpeää, mutta aikuisena sairastuessa avun pyytäminen tuntuu niin kovin vaikealta?
Avunhuuto sairaan
” Näytelmässäni estyvän, lasken verhot sankat silmilleni,
jotta näkeväni jäisivät verhojen taakse sokaistumaan,
hipoen vain hulmuavaa liikettä lailla kuivan aallokon.
Asettelen korvieni eteen omista hienosanoista sävelletyt
kaunistelu virret, että päänsisäiseni jäisi kuulematta.
Omien parrasvalojeni baletissa, terve sairas estradilla.
Leviää ne näkymättömät, voimieni ryövääjät.
Esittäydyn yleisölleni ylväänä, sisälläni kuolon vilske.
Lopulta kylmää lavan lattiaa nauttien, ojennan siroja
käsiäni yleisöön. Huutosanani on Auttakaa! Ja näytelmäni
katoaa. ”
S.