Hei sinä, huomaatko itseäsi? Miksi pyristelet hetkissä olemaan elämättä ja turrutat läsnäolemisesi paheilla? Tartut siihen ensimmäiseen lohturuokaan minkä kaapistasi löydät etkä halua nähdä itseäsi siinä juuri niin väsyneenä, kuin olet. Yrität nostattaa fyysistä elinvoimaasi sinuutesi kuihtuessa yksinäisyydessä mihin sinun egosi ei ole valmis laskeutumaan. Egosi pitää huolen, että jokainen vankilan ovi on lukittu sinuutesi ja egosi välillä.
Voisitko antaa itsesi levätä siinä hetkessä, kun sinuutesi kaipaa lepoa ja olemista? Ei sinuutesi elä herkuista eikä sinuutesi ole ja kehity paheiden ollessa vallassa. Sinä elät vain sellaisissa hetkissä, kun annat sinuudelle voiman hallita sitä hetkeä, aikaa mikä on ajaton.
Jos sinä et kykene elämään itsesi kanssa silloin, kun sinä kärsit ja olet epätietoinen et voi saavuttaa ymmärrystä siitä miksi kärsit ja miksi tunnet olevasi vailla tietoa ja vailla ymmärrystä. Mutta sinun pitää olla varovainen opetellessasi ymmärtämään sinuutesi kipuilua opin hetkissä. Sillä egosi tietää milloin sinuutesi on hauraimmillaan. Se väijyy sinuutesi takana ja on valmis hyppäämään sinuutesi eteen heti, kun sinusta tulee epävarma itsetuntemuksessasi. Egosi on tottunut
johdattamaan sinua eikä se siedä sinuudessasi asuvia uusia johdattajia.
Mutta niin kauan, kun sinä uskallat ruokkia itseäsi uusilla ymmärryksenkokemuksilla, egosi ei saa sinuuttasi alistettua. Ja niin kauan, kun sinuutesi lepää niissä hetkissä missä sinuutesi tietää sitä tarvitsevansa, ei ego saa valtaa saada sinua raatamaan.
Näin samassa hetkessä sinuutesi voi vuoroin tuntea levon tarvetta ja vuoroin janoa hakea uutta ymmärrystä. Niin kuin keskustellessa vastavuoroisesti läheisen kanssa välillä sinä kyselet, pohdit ja kyseenalaistat ja välillä sinä kuuntelet, olet ja tunnet.
S.