Mihin hukkasit sinun kipinäsi kulkea sitä polkua joka koko elämäsi sinua johonkin johdattaa, mutta antaa sinun valita millä nopeudella ja mihin suuntaan?
Juoksitko itsesi niin läkähdyksiin kohdaten liikaa uutta ymmärrystä, että sinulla ei ollut enää askeleenkaan vertaa elonvoimaa liikkua? Ja näin olit jämähtänyt paikallesi ja siihen turvaan miltä jalkojesi alla tutuksi tullut maa sinulle tuntui. Ja olit turvassa, myös elämiseltä. Vai olitko jättänyt itsesi ulkopuoliseksi omalta matkaltasi ja haalinut itseesi oppeja ja ymmärrystä vain toisista? Saaden itseesi kerran toisensa jälkeen aina enemmän pelkoa ja vaikeutta tilanteista missä olisit voinut itseäsi paremmin ymmärtää, mutta olitkin opiskellut ymmärtämään vain läheisiäsi? Jättäen itsesi niin araksi ja kipeäksi ymmärtämättömyydessäsi, ettet sellaisessa kivussa enää jalkaasikaan kyennyt nostamaan jatkaaksesi polkusi kulkua.
Ja nyt sinä jämähtäneenä turvaan tai pelkoon huutelet lähelläsi eläjille sen hetkistä ymmärrystäsi isompana, kuin se on. Yrittäen estää elämisen ja kulkemisen myös läheisiltäsi. Koittaen omistaa heidät ja pakottaa heidät omistavien viisaussanojesi kautta sinun polullesi seisomaan kanssasi liikkumatta. Koska pelkäävänä et yksinkään halunnut paikallesi liikkumatta jäädä. Etkä myöskään turvallisuudessasi olisi enää turvaa tuntenut jos sinun ymmärrystäsi tai ymmärtämättömyyttäsi tukevia joukkoja ei olisi rinnallasi ollut.
Niin sinä päädyit sanoin sitomaan läheisesi siihen paikkaan mistä et itse kyennyt vielä liikahtamaan. Ja omistuksenhaluisena päätit heidän elävän vain sen verran, että heillä ei ollut kykyä nähdä omia polkujaan. Tai ainakaan he eivät sinun nähtesi halunneet sellaista tuoda näytille.
”Korrektiivisen sanaa käyttäen, valheillaan väittäen, sitoen vierisielut omikseen. Alamaisikseen. Niittäen juuritotuuksistaan irti, sitoen oman polun lyhteikseen.”
S.