Eriparia

Muistatko hetkiä missä olet nähnyt itsesi yhtä aikaa hyvin väsyneenä, jopa uupuneena, etkä pinnistelyistä huolimatta kykene saamaan itseesi eloa edes niistä asioista mitkä yleensä sinulle kaikkein eniten elinvoimaa antavat. Ja samalla hyvin energisenä, valmiina päästämään kaikenlainen ylimääräinen energia vapaaksi kehostasi. Sellainen energia mikä saa sinut tuntemaan jopa suunnatonta ärtymystä ja vihaa sinun ymmärtämättä sellaisten voimallisten tunteiden syntyperiä. Ihan kuin sinun kokonaisuutesi olisi puolitettuna kahdeksi magneetiksi jotka työntävät toisiaan poispäin toisistaan jättäen keskelle, sisimpääsi, tilan missä voit tuntea olevasi puristuksissa ja kannatellen nuita kahta toisilleen sopimatonta voimaa.

Tietämättä miksi saavuit siihen hetkeen niin rajapäisin tuntemuksin, koittaen vain selviytyä siitä hetkestä tulevaisuuteen, voit havahtua huomaamaan omassa kokonaisuudessasi olevan kaaoksen. Siinä tunnenäkösi avautuessa sinuun ryöpsähtelee ymmärrystä omasta kokonaisuudestasi. Ja näet, että kokonaisuutesi oli siihen hetkeen ominut historiastaan omat selviytymiskeinonsa. Historiastasi mikä koko ajan oli sinulle tarjolla antamaan ymmärrystä, mutta mille sinä olit sulkenut silmäsi, jättänyt taaksesi. Nyt olit saanut ymmärryksen siitä miksi sinun oli huono olla, tietämättä kuitenkaan millä tavoin sinun olisi parempi, tasapainoisempi.

Voisimmeko tällaisista hetkistä oppia tuntemaan sen tasapainon missä sisimpämme ja kehomme olisi symbioosissa? Sillä tavoin, että kun sisimpämme pulppuaa elämän eloa, ravitsemme myös kehoamme koko sen elon edestä. Jotta kehomme jaksaisi koneen lailla työstää sen kaiken mahdollisen ulos pyrkivän elon ja elossa tapahtuvan ymmärryksen. Näin aliravittu fyysisyytemme ei joutuisi pakottamaan meidän sisällämme olevaa eloa hiipumaan oman jaksamisensa mukaan. Ja sillä tavoin, että kun sisimpämme tuntee olevansa kuin pienesti hehkuva hiillos juuri ennen sammumistaan, antaisimme myös kehollemme sijaa levätä emmekä yrittäisi ravita sitä emmekä kompensoida vähäistä eloamme ravitsemalla kehojamme senkin edestä voimakkaaksi. Että se vähäinen elo meissä pääsisi näyttäytymään aitona ja vapaana eikä äärimmilleen venytettynä fyysisyydessämme olevan energian takia. Koska vahvinkaan keho ei voi toimia ilman toimivaa käskyn antajaa. Sitä mitä me olemme sisimmässämme ilman enemmän energian pakottamista meihin.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.