Kohtaaminen

Mikä saa meidät esittämään, että meillä ei ole aikaa tai tarpeeksi ymmärrystä kohdata itseämme kehittyäksemme juuri niissä hetkissä milloin hetki on meille vaikea ja kivulias?

Miksi minä vääntelehdin ja ravistelen itsestäni pois sen aitouden hetken mikä minulle voisi olla opinhetki? Näin käännän sen hetken epäaidoksi pakottamalla itsestäni vaikeat tuntemukset pois ja vaihdan tilalle sen egon minkä on helppo olla, mikä ei tunne tai koe tarvetta uuden oppimiseen. Sen egon mikä taidoillaan osaa perustella järkisyyn esteeksi uuden ymmärryksen oppimiselle. Näin minä itse tuomitsen itseni opissa vajaaksi ja tyydyn jättäytymään kehityksestäni. Vaikka kehitystä minä itseeni janoankin.

Minuuteni janoaa niitä kivultaan raastavia kauniita hetkiä missä minun täytyisi olla kokonaan läsnä ymmärtääkseni, oppiakseni. Sellaisia hetkiä mihin ajattomuus on laskeutunut ja missä minulla eikä kanssani olevilla ole määräaikaa valmistua uuteen ymmärrykseen. Ja saamme siinä ajattomuudessa kipuilla egojemme syntytarinoista ymmärrystä jotta egomme kykenisivät meistä lähtemään. Jotta me kykenisimme näyttäytymään aitoina kokonaisina. Ja jotta me voisimme vastaanottaa sitä uutta ymmärrystä mitä meille siinä tarjoillaan.

Seuraavissa hetkissä missä koemme tuskaa ja ahdistusta, vaikeutta ja pelkoa, pysäytämme egomme ja minuutemme. Suljemme silmämme jatkuvalla syötöllä tulevilta mahdollisilta uusilta ymmärryksen kokemuksilta ja kysymme itseltämme, mikä saa meidät tuntemaan näin vaikeita tunteita?

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.