Miksi sinä asetit itsellesi alemman elonarvon, kuin muilla? Ja tietäen tämän elit vuosia arvottomampana, kuin muut. Vaikka sisimmässäsi kuitenkin tiesit yhtälailla vain olevasi ja eläväsi, kuin jokainen muukin. Ja tiesit, että elämistä ei totuudessaan voi mihinkään asteikolle asettaa vaan kaikki elo meissä jokaisessa vain on.
Olitko tottunut selviämään elossasi itsesi rankaisemisella, koska et varmasti hyväksyisi itsellesi enemmän elämistä, kuin jollain läheiselläsi? Vaikka kukaan ei totuudessaan voi elää enempää tai vähempää, kuin toinen. Koska meistä jokainen elää, on. Ja meidän jokaisen elo on uniikkia ja äärettömiin kokemuksiin taipuvaista. Täysin vertailukelvotonta paremmuusasteikolla. Mutta et silti sallinut itsesi elää vaan suostuit näkemään muissa vain elämättömyyttä mitä halusit ymmärtää. Ja siksi harjoitit itsekin elämättömyyttä kuvitellen, että niin kykenisit ymmärtämään läheisiäsi paremmin. Vaikka ymmärtäminen ei olisi sinuudelta sellaista nöyrtymistä vaatinut.
Kun rohkaistuit lopulta itsekin eloasi maistamaan ilman liian elämisen rajoittamista, vaikka ikinä ei liikaa tosiasiassa elää voi, havahduit omiin tuntemuksiisi pelosta, surusta ja tietämättömyydestä. Ja sait ymmärryksen, että niiden muille näkyvien pelontunteiden siivittämänä näytit juuri sellaiselta vähemmän elävältä, minkä näköisen takia itse aiemmin hallitsit elämistäsi, ettet liikaa eläisi. Nyt sinä ymmärryksessäsi näit kuinka pelko, suru ja tietämättömyys kuuluivat siihen kokonaisuuteen mistä eläminen muodostuu. Eikä niistä mikään ottanut eloa pois tai vähentänyt sen olemista vaan näit kuinka pelko, suru ja tietämättömyys kaikki sisältyivät elon kokonaisuuteen.
Kun kohtasit itsesi taas hetkessä missä tunsit surua tai pelkoa, tunsit samalla myös ymmärryksen tuomaa rauhaa. Nyt olit valmis elämään ja ottamaan surun ja pelon vastaan, etkä koittanut työntää niitä siitä elonhetkestä pois. Ja nyt halusit kohdata ne juuri siinä sellaisina, kuin ne sinulle näyttäytyivät ja tuntuivat.
S.