Silloin kuulen sinun puhuvan edelleen kielellä millä torut itseäsi etkä ole antanut itsellesi epäymmärrystäsi anteeksi. Riudut siinä egosi asettamassa tunteessa missä olet ollut ikuisuuden mittaisen ajan elostasi huono ihminen. Ja sinun oma kielesi muotoilee suussasi sanoja ja sanoista pilkkalauseita jotka pyrkivät uppoamaan sinuuteesi tehden siitä heikon ja mitättömän. Etkä sinä kykene puolustautumaan sinun omilta syytöksiltäsi itseäsi kohtaan. Ja sinuutesi on tottunut nöyristelemään ja kuulemaan egosi alistussanoja elon ajassa mikä tuntuu kestäneen iäisyyden.
Sinuutesi alistumaton, mutta myös ylpeilemätön valo on hiipunut sykkimään vain salassa egosi tumman verhon alla niin ettei kukaan muu kykene valoasi erottamaan. Ja sinä katselet ja ymmärrät siellä itseäsi nähden itsesi yhtä hyvänä ja kauniina, kuin jokainen muukin tässä elossa. Siellä sinuutesi ei ole alistunut egosi tahtoon olla huono. Ja sinä kykenet tarkastelemaan itseäsi ymmärtäen kokonaisuuttasi. Eikä sinuutesi tuomitse itseään vaan ymmärtää omassa kokonaisuudessaan olevan epäymmärryksen.
Sen epäymmärryksen minkä varjolla egosi onnistui kasvamaan niin suureksi. Ja näin sinä kykenet ymmärtämään myös egosi osallisuutta pitäen sitä osana itseyttäsi yrittämättä työntää sitä irti sinusta ennen, kuin se on valmistunut ymmärryksessään lähtemään. Niin sinä hyväksyt sinuutesi ja egosi liiton nähden itsesi kokonaisena kaikesta ymmärryksestä ja epäymmärryksestä. Eikä sinun egosi pilkkasanoilla ole enää voimaa lannistaa sinua olemaan huonompi, kuin muut.
S.