Minä ja Sinä

”Kun olen niin iso, jopa ihmisen kokoinen. Kun olen niin pieni, vain ihmisen kokoinen. Samankokoinen, kuin sinä. Samankokoinen, kuin sinun aavistuksesi. Samankokoinen, kuin kaikkeus sillä hetkellä. Kooltaan samaan minäkin mahdun silloin, kun ajatuksissani olen ei mitään. Ja kokoni kykenen minäkin korottamaan niin kuin isompi olisin, kuin todellisuudessa olen.

Enkä minä aina kokoani osaa määrittää, niin kuin et sinäkään. Koska emme rajojamme aina näe. Enkä minä aina näe rajojeni sisälle, koska niin pieni niiden rajojen sisältö silloin on. Enkä minä aina sinunkaan rajojen sisälle näe, koska en osaa niin tarkasti katsoa, silmiäni siristellä nähdäkseni sinut siellä.

Kerrotko sinä minkä kokoinen minä olen? Ja kerronko minä minkä kokoinen sinä olet? Osaammeko toisillemme sellaista kertoa? Näemmekö toisemme oikein vai katselemmeko toisiamme, näkemättä kuitenkaan?

Etkö nähnyt minua, vaikka apuhuutoja sinulle yritin huudella? Yritit kyllä silmiäsi siristää, jotta näkisit. Korvillasi kompensoida. Ehkä jotain hivenen kokoista kykenit aistiesi yhteistyöllä minussa hahmottamaan.

Miten minä en muuta nähnytkään? Näkemättä ympärillesi, sinun ollen niin valtaisa ja kaiken peittävä minun silmistäni katsottuna. Eikä silmäni nähnyt sinun kokosi ääriviivoja, niin kauas ne kantautuivat, ihan ääriin asti. Enkä kyennyt muita näkemään, koska kokosi oli niin suuri, että se muiden ihmisten eteenkin peittäen ylettyi.

Niin samankokoisia olemme. Minä ja sinä. Ihan ihmisen kokoisia.”

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.