Rakastan kevään raikasta tuoksua mikä saa päivän näyttämään valoisammalta, kuin mitä se pilvisinä päivinään on. Rakastan niitä väriyhdistelmiä mitä silmilläni näen toisten ja itseni päällä ja mitkä herättävät muistoja aidoista lapsen hetkistäni. Rakastan sellaista rauhallisen matalaa ääntä mikä saa sisimpäni rauhoittumaan ja hukuttaa minut ajoittain itse puhujan sanomasta. Rakastan maisemaa missä puiden rungot valkoisine jääkuorrutteineen kimaltelevat pakkasen näyttäessä kauneutta kylmyydessään.
Mutta milloin viimeksi rakastin itseäni? Milloin viimeksi katselin peilistä katsellakseni itseäni ja sitä kuinka kaunis ainoana tällaisena olen? Sen sijaan, että ihastelisin heijastuksen kautta vaatekappaleita ylläni. Milloin viimeksi vaivuin ajatuksiini ja tunteideni tukijaksi nähden kuinka kauniita tunteita ja sanoin kuvailtavia ajatuksia minussa on? Sen sijaan, että ajatuksissani vaivun ihastelemaan miten täydellisiä lausahduksia läheisistäni ja ympäriltäni tänään opin ja sisäistin.
Milloin viimeksi kerroit itsellesi, kuinka rakas olet? Tunnetko rakastavasi itseäsi kertoessasi sitä itsellesi? Vai oletko muuttunut itsellesi niin tuntemattomaksi, ettet aidosti tiedä rakastatko? Tai tunnetko edes? Oletko ollut paikalla kuulemaan itseäsi sen verran, että voisit hiukan ihastusta itsellesi osoittaa?
Vai kohtaatko itsesi vasta ensimmäistä kertaa kysyen, kuka olet?
S.