Salaisuuksia kammiossasi

Sen kerran, kun salaisuus on sinussa pysynyt iäisyydet sinun lupauksestasi olla päästämättä sitä ulos muiden kuultavaksi ja tunnusteltavaksi. Salaisuuden ajoittain kovastikin kipuillen olemassa olostaan sisälläsi. Sinun ollen kuitenkin ymmärryksessä oman sinuuden moraalisi kanssa sinulla on kyky sen verran ajoittain kipuilla, koska lupautumisesi salaisuuden pitämiseen on sinun ymmärrykseesi juurtunut. Etkä halua moraaliasi vastaan taistella, jottei ymmärryksesi lupauksista liukenisi sinusta. Ja ettei saavuttamasi ymmärrys joutuisi sinulta varkain vietäväksi.

Sen kerran, kun silmien nähden vakaana näyttelet ettei sinun ole tarvetta lausua salaisuuttasi yhdellekään kuuntelijalle, vaikket muille tai itsellesi ole asettanut lupausta olla siitä puhumatta. Yksinäisenä mielessäsi kuvittaen päätät salaisuutesi olevan vuoroin liikaa kuuntelijalle, vuoroin liian turhanpäiväinen kuluttaakseen elonaikaa kuuntelijalta. Sinuutesi kuitenkin tietäen kuvituksesi johtuvan niistä lukittautuneista vastaantulevista tunteista joita niin totutusti olet tottunut nähtyäsi piilottamaan. Ja kaikkina hetkinä, kun salaisuuden olisi mahdollista poistua sisältäsi avautuen kuulijoille ja näyttäytyen sinullekin erilaisena, kuin olit sisimmässäsi tottunut sen näkemään, otat tottumuksessasi ryhtiliikkeen. Ja annat ahdingon jo alkaneille tunteillesi ja jätät huomioitta, jotta ne poistuisivat näkymättömiin ettei sinun tarvitsisi niitä kohdata.

Sillä kerralla läheistesi kanssa olet ajautunut muodostelmaan missä pienemmät, jokaisen omat salaisuudet ovat päätyneet yhdistymään palapelin lailla muodostaen teitä liittävän kokonaisen, jättimäisen salaisuuden. Ja tuskiaan tuntevina jokainen palasen omaava etsii ymmärrystä siitä mikä tällaiseen johti. Ja mikä sai jokaisen palasen liittoksiin toistensa kanssa muodostaen niin suuren salaisuuden. Osan havahtuen olleensa kasattuna mukaan vasta palapelin valmistumisen myötä. Osan jo tekovaiheessa tunnistaneen ainakin oman salaisuutensa väriset palaset vierellään. Salaisuuden pakottavalla tunnevoimallaan sitoen yhteen jokaisen osallisen ja vaatien niitäkin hakemaan ymmärrystä palapelin synnylle, jotka eivät ennen palapelin valmistumista tienneet olevansa osana sitä. Monista koostuvassa tunnekaaoksessa osan kieltäen vielä tulevaisuuden aikoinakin itselleen osallisuutensa, osan jahdaten oikeinta totuutta salaisuuden synnylle läpi elonsa.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *