Totuudet liitossa

Omaa totuuttamme yllä pitäen huutelemme ymmärtämättömille toisen puolen kuulijoille harkittuja viisaita totuus lauseitamme. Ja näin ne ymmärtämättömät tekevät meille samoin omien totuuden runoelmiensa kanssa. Eikä kumpaankaan totuuteen ole sisältynyt ripaustakaan omasta ymmärtämättömyydestä. Näköisesti erkaannuttaen totuudet mahdollisimman kauas toisistaan. Väittäen kaikkeuden epätäydellisyydestä löytyvän jotain täydellistä. Sen totuuden mille ovat liiaksi uskoutuneet saaden sen totuuden heille täydelliseltä näyttämään.

Näiden täydellisiksi tituleerattujen totuuksien väliin jäävän ulapan näyttäytyen vain niille, jotka ovat valmiita totuudestaan uuteen oppimaan ja tiedostaen oman totuutensa olevan vasta matkalla kaikkeuden totuuteen. Antaen kyvyn ymmärtää totuuksien väliin jäävää epätäydellisyyttä missä lukemattomat totuutta uhkuvat sanat sinkoilevat vasten toisiaan osan yrittäen saada muut hiljaisiksi, osan yhdistyen ymmärryksestä toisten totuuksien kanssa mahdollisesti muodostaen suurennuttuaan oman täydellisen tuntuisen totuutensa.

Kaiken ollessa yhtä ääripään sanansaattajien kailotellen totuuksiaan toisten äärielojen totuuksille. Huomaamatta sitä ulappaa välissä mikä toisten totuuksien ääristäkin saa kaiken yhdistymään. Ja tarjoten tuulien välissä moninaisemmin ja vähintäänkin yhtä paljon totuutta ja epätotuutta, kuin ääriin syntyneet totuudet voisivat tarjota.

Ymmärtämättä, kuinka äärien totuudet vastapuoltaan, kuin kiusoitellen omalla eroavalla totuudellaan, omassa totuudessaan niin jyrkästi pitävät. Yön ja päivän elättäen toisiaan pelkällä olemassa olollaan.

Pitäisikö meidän ensin löytää elomme ytimestä, ulapalta. Ettemme muodostaisi omaa totuuttamme eri vahvuuksisina totuudesta syntyneinä kuorina suojellen jotain, mitä niiden kuorten sisällä ei ollutkaan elossa, tai edes olemassa?.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.