Uusintaa kymmenissä

Havahdun taas kerran mietteissäni hetkeen missä mieleni oli maalaillut jo tovin päättäväisesti hetkiä tulevaisuuteeni missä suorittaminen olisi ainoa keino selvitä. Mieleni oli onnistunut taas kerran päättämään minuuteni puolesta tulevien hetkieni olevan jotain muuta, kuin elämistä juuri siinä hetkessä. Egoni oli onnistunut tälläkin kertaa huijaamaan minuuteni piiloon ja asettamaan suoritetut teot ainoaksi mitä ollakseen elossa voi tulevissa hetkissäni tehdä. Salaa ja kavalasti se sai minun herkimmän ja eloisimman osan, minuuteni, peiteltyä omien ehtojensa alle näkymättömiin.

”Rappiolla mielen tuotokset,
illusionistin yhteen juotokset. Takovat sepäntöinä tulevaisuudesta huutavia,
raatelevia sydäntä ahdistuksella suutelevia.”

Kuinka monta kymmentä ja taas kymmentä hetkeä minuuteni tarvitsee kyetäkseen huomaamaan kaappauksensa ja pitääkseen valta-asemansa mieleni, egoni, yrittäessä alistaa minuuteni suorittamaan omia hetkiään? Miksi minuuteni on niin vietävissä, että egoni onnistuu kerta toisensa jälkeen kiinnittämään minut talutushihnaansa ja vetämään minuuttani mukanaan omiin elottomiin menoihinsa? Ja minuuteni havahtuu vasta, kun egoni on saanut minut jo väsymään ja vuotamaan verta haavoistaan.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *