Vähemmäksi yhdistyneet

Hienosti me osaamme porukalla kokonaisuudessamme näyttäytyä toistuvasti tyhmemmän oloisina ja vähemmässä ymmärryksessä, kuin totuudessa sillä hetkellä olemme. Vaikka itsessämme tiedämme ja tunnemme ettei meissä pahuutta asu vaan ymmärtämättömyyttä omille tunteillemme ja teoille jotka tunnemyrskyissä syntyivät, silti huijaamme näkyvissä rooleissamme muita ja ilmi annamme toisistamme vain mustaa ja valkoista, hyvää ja pahaa. Ja sanomillamme pakenemme tapahtuneiden hetkien käsittelyjä päättämällä niille vain hyvän tai huonon leiman.

Päättämällä, että siinä menneessä hetkessä joku oli elossaan aidosti paha, lopetamme yhteistuumin sen hetken käsittelemisen leimaten sen ajaksi missä eli vain pahuutta. Ja jokaisen meidän muistoihin siitä hetkestä jää muisto pahasta. Eikä yhdessäkään meistä ole uskallusta hakea siitä hetkestä edes osittaista ymmärrystä. Koska niin mustavalkoisesti olimme aloittaneet yhteiselossamme menneitä käsittelemään, ettei kukaan osannut eikä uskaltanut enää ehdottaa erilaista tapaa mennyttä vaikealta tuntuvaa hetkeä lähestyä.

Vaikka jokainen meistä oman minuutensa tuntevana pystyi menneestä ymmärtämättömyyttä itsessään ja toisissaan tunnistamaan. Ja jokainen itsenään tunsi pahuuden olevan vain käsite asialle mille ei vielä löytynyt ymmärrystä, väriä. Tai mille ei vielä ollut kenelläkään valmiutta antaa ääneen sitä ymmärrystä, mikä jo ajatuksissa pääsi leijailemaan ja janoamaan totuutta siihen astisesta ymmärryksestämme.

Niin me yhdessä alkujaan tahattomasti ja tiedostaen jatkamme samaa itse luotua kokonaisuuttamme. Sitä missä jokainen meistä uudestaan ja uudestaan toistensa tukena onnistuu vähemmässä ymmärryksessä käyttäytymään ,kuin todellisuudessa on. Siinä mikä ei ymmärrä vasta, kuin hyvän ja pahan teon eron. Valkoisen ja mustan.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.