Yhdistymme pelosta. Painautuen tiiviisti toisiamme vasten jokaisen silmäillen toisiamme ja toisistamme pois nähden pelon kaikkialla ulkopuolellammekin. Kaiken maan ja ilmojen näyttävän meille pelokkuuttaan. Meidän silmiemme väittävän metsän puiden vapisevan peloissaan tuulien mukana ja lintujen räpyttelevän siipiään maan kamaran yläpuolella kuoleman pelossaan, koska maa näyttää tarjoavan siivekkäille vain vaihtoehtoja kuolemalle. Katseidemme kääntyen välillä toisiimme päin meidän tuntien, kuinka jokainen toistaan enemmän luopui rohkeudestaan ja ammensi itseensä lisää pelkoa levittämällä sitä samalla muihin. Eikä maahan eikä ilmaan mahtunut muuta, kuin pelkoa.
Yhdistymme elosta. Meidän löytäen toistemme luo elämisemme kautta päättämättä valmiiksi missä ja kenen kanssa löytäisimme yhteytemme ja elomme. Tuntien meidän oman ja toistemme sen hetkisen elon mikä ajattomuudessaan otti aikaa pienen ikuisuuden. Ja meidän vilkuillen avariin horisontteihin tunnustellen minkälaisia elämisiä sieltä meille olisi nähtävillä ja tunnusteltavissa. Meidän ollen elossa ja meidän ympäristömme näyttävän eloaan taivaanrantoihin asti. Maan murustenkin antaen meidän tuntea elonsa energiassaan ja taivaalta hengitettyjen yksienkin tuoksujen kantavan sisällemme lisää elämistä synnyistään.
S.