Huomaatko, miten olet tyytynyt näkemään vain juuri supustaan puhjenneet kukat kevään taitteessa. Vain ne kukat jotka ovat sattuneet aloittamaan kasvunsa juuri oikeassa mullassa. Juuri oikeassa lämmössä, että ne ensimmäisinä kykenevät avaamaan terälehtensä ja näyttäytymään loistossaan muiden vielä imiessä juuriinsa elinvoimaa avautuakseen. Huomaatko, miten annat aikaasi vain niille jotka jo ovat oppineet elämään tässä hetkessä ja ymmärryksessä. Niille ketkä parhaiten pärjäisivät jo itsenäänkin ja jotka osaisivat jo itsenäisesti kehittää ymmärrystään.
Mutta sinä olet jämähtänyt. Olet muuttunut kiveksi joka pysähtyi ajattoman pitkäksi aikaa nauttimaan luonnon lumivaipasta kimaltelevine hiutaleineen. Sinulla on siinä hyvä olla. Luonnolla ympärilläsi on hyvä olla. Kaikki lepää. Mutta se kaikki myös kuihtuu ja lakastuu jos sinne ei tule uutta elämää.
Sitten havahdut hereille, vaikka luulit juuri olleesi ainoassa hetkessä milloin hereillä voit olla. Sinuutesi järkyttyy. Olit unohtanut. Olit piilottanut. Olit hukuttanut sen kaiken muun. Sen mitä sinä et muissa ymmärtänyt. Ne ihmiset joita sinä et ymmärtänyt. Ne ihmiset jotka eivät vielä sinua ymmärtäneet. He kaikki olivat yhtäkkiä kadonneet sinun hetkistäsi. Et enää muistanut heidän olemassaoloaan.
Nyt sinä huomaat, että sinä tarvitset heitä kasvaaksesi. Tarvitset hetkiä missä sinä ja hän ette ymmärrä toisianne. Ymmärtääksenne toisianne. Jotta ainoat hetket missä sinä elät, eivät olisi niitä hetkiä missä sinun on helppo olla. Koska sinä huomaat, että sinun ymmärryksesi ei enää kasva. Huomaat, että janosi oli jo hiipunut, mutta nyt sinua taas janottaa. Tunnet kuinka ymmärryksesi haluaa ymmärtää jotain mikä on vielä sinulle epäymmärryksessä. Sinulle tulee jano kohdata hetkiä missä sinulle annetaan mahdollisuus ymmärtää vielä vähän enemmän.
Miten olitkaan unohtanut elää kokonaisena hetkissä. Välillä ymmärryksen saavuttaneena ja välillä ymmärryksen saavuttamattomissa, toisinaan ymmärryksen ja epäymmärryksen rajalla puntaroiden kumpaan sinusta sillä hetkellä on. Miten olit tyytynyt hetkiin missä on vain ymmärrystä. Tässä sinä nyt seisot haluten kohdata myös sen mitä pimeydeksi olit siihen asti kutsunut. Sen mitä näit toisissa kutsua pahuudeksi. Nyt olet valmis olemaan niissä hetkissä ja haastamaan ymmärrystäsi nöyrtyen myös tarvittaessa ymmärtämättömyyteesi.
Sinä et enää pelkää. Sinulle paha ei enää näyttäydy pahana. Koska sinun ymmärryksesi on niin suuri, että ymmärrät, että ymmärrys ja epäymmärrys kulkevat yhdessä. Olet saanut tilaisuuden ymmärtää, että kaikki ovat epätäydellisiä. Näin ollen mitään mikä täysin pahana näyttäytyy, ei ole olemassa. Näin mikään mikä täysin hyvänä näyttäytyy, ei ole olemassa. Ja pahuus ja hyvyys katoaa. On vain olemista. Tässä ja nyt.
S.