Ymmärrys ja Epäymmärrys

Heitän sinulle tällaisen Ajatuksen. Mietteen. Mahdollisuuden. Pahaa ei ole olemassa. Hyvää ei ole olemassa. On vain ymmärrystä ja epäymmärrystä. Ei ole hyvää. Ei ole pahaa. On ymmärrys ja on epäymmärrys.

Mitä tämä tarkoittaa? Mitä on ymmärrys? Mitä on epäymmärrys? Miksi ne kumoavat, tekevät mitättömiksi hyvän ja pahan?

Voisiko olla, että

Minun ja sinun, meidän kaikkien ymmärrys on kytköksissä kaikkeen mikä on jäänyt taakse ja se on kytköksissä meidän minuuksiimme. Minuudella tarkoitan meidän sisintä. Sitä keitä me olemme sisimmässämme. Ymmärrys on kytköksissä kaikkien niiden kanssa kenen kanssa me olemme olleet vuorovaikutuksessa millään tavalla. Ymmärrys syntyy halusta ja kyvystä kuunnella ja kysyä, ihmetellä ääneen ja epäillä. Ymmärrys syntyy siitä, että nuita edellämainittuja asioita on saanut ja on kyennyt käsittelemään minuuden levossa. Silloin, kun minuuden päällä ei ole tunneaistejamme hämääviä tunnelukkoja, pelkotiloja, ahdistusta, vihaa.. Ymmärrys syntyy silloin, kun minuus saa mahdollisuuden oppia ymmärtämään levossa ja rauhassa. Ymmärrys yksittäisestä asiasta ei aina synny juuri sillä hetkellä, kun siihen on mahdollisuus. Ymmärrykseen havahtuminen voi syntyä myös jälkikäteen, kun minuus pääsee prosessoimaan tilannetta levossa ja rauhassa. Ymmärrys kehittyy ja kasvaa vähän kerrallaan, pikkuhiljaa. Jokaisella silti omaan tahtiinsa ja eriaikoihin elämänvaiheissa. Milloin vain.

Me kierrämme ikään kuin pienenevää tai suurenevaa kehää matkalla ymmärrykseen. Samankaltaisista kohtaamisista hetkissä on mahdollista syntyä aina uutta ymmärrystä. Oletko kokenut ikinä, että olet saavuttanut täyden ymmärryksen johonkin pieneen asiaan?. Ymmärryksen siitä miksi kaikki meni tietyllä hetkellä juuri sillä tavalla. Ja sinä katsot sitä hetkeä täydessä ymmärryksessä kiitollisena itsellesi siitä, että olet tällä saralla kyennyt ymmärtämään. Yht`äkkiä havahdut vuoden, kahden päästä samankaltaisessa tilanteessa. Muistat heti, että tämän kaltainen tilanne on jo ollut. Muistat tarkalleen oman ymmärtämisen kokemuksesi siitä tilanteesta. Tällä kertaa tunnet, että vuoden taikka kahden takainen ymmärtämisen kokemuksesi olikin vain etappi, vesipiste maratonin varrella, isompaan ymmärtämiseen. Nyt aiempi ymmärtämiseen havahtumisesi tuntuu ns. helpolta kauralta. ”Tottakai minä jo silloin sen verran ymmärsin, ihan helppoa”. Nyt tämä uusi samankaltainen tilanne näyttäytyykin uutena mahdollisuutena lisätä ymmärrystä ja antaa taas uusi isompi ymmärrys tätä pientä asiaa kohtaan. Tunnet ehkä maan taas jalkojesi alla liideltyäsi aiemman ymmärryksen varjolla ja nyt pudottuasi takaisin maan kamaralle oppimaan jotain uutta, isompaa, haastavampaa. Laitan alle yksinkertaisia keksittyjä esimerkkejä havainnollistaakseni asiaa:

2015: Riitelin kaverini kanssa ja riitely päättyi siihen, että huusimme toisillemme. Minua nolotti, että huusin, mutta en uskaltanut myöntää sitä.

Ensimmäinen riitatilanne auttoi ymmärtämään ja tiedostamaan, että riidellessä ei tarvitse huutaa.

2017: Riitelin kaverini kanssa ja havahduin siihen, että olimme alkamassa huutamaan toisillemme. Päätin olla huutamatta, koska muistin edellisen samankaltaisen tilanteen missä minua nolotti huutamisen jälkeen.

Toinen riitatilanne ensimmäisen riitatilanteen kanssa auttoi ymmärtämään, että minä itse saan valita toiminko sillä tavalla, kuin haluaisin toimia.

2019: Riitelin kaverini kanssa ja havahduin. Rupesin ääneen miettimään miksi tämä tilanne päätyi riitelyyn. Mikä sai kummatkin osapuolet suuttumaan?.

Kolmas riitatilanne aiempien riitatilanteiden kanssa auttoi ymmärtämään, että riitoja aiheuttavista tekijöistä voi puhua ennen, kuin riitaa kerkeäisi tulla.

Epäymmärryksessä me teemme asioita mitkä voivat jopa saada meidät näyttämään pahoilta taikka meidän tekemisen näyttäytymään pahana. Mutta miten sellainen voisi olla pahuutta taikka pahaa, mitä minä en ymmärrä?. Ei pieni lapsi ole paha tai hänen tekonsa pahuutta jos hän harjoittelee vuorovaikutusta toisen lapsen kanssa ja lyö toista lasta. Kun lapsi näkee, että toiseen lapseen sattuu, sitten hän vasta voi ymmärtää, että lyöminen sattuu. Ymmärryksessä me voimme toimia perheemme edun mukaisesti, mutta meillä ei ole välttämättä ymmärrystä ymmärtää millä tavalla se vaikuttaa muihin.

”Aikuisuus on etappi lapsena olemiseen”

Jossain vaiheessa aikuiset ikään kuin lapsettuvat, uudelleen syntyvät lapsiksi. Tällä tarkoitan kahta täysin erilaista tapahtumaa. Toisessa uudelleensyntymässä aikuinen ei itse tiedosta syntyneensä lapseksi. Lapsena saatu ymmärrys toisen lyömisestä on yhtäkkiä kadonnut ja aikuinen havahduttaa itsensä tilanteesta missä on juuri lyönyt toista. Mihin jo lapsena saatu ymmärrys lyömistä kohtaan unohtui?. Lapsettuminen on tapahtunut tälle aikuiselle, koska aikuinen ei ole saanut elämänsä aikana samankaltaisia ymmärryksenkasvattamistilanteita. Niitä vuorovaikutustilanteita mihin tarvitaan muitakin. Toisessa uudelleensyntymässä aikuinen itse havahtuu ymmärtämään kiinnostuksen itseään ja muita kohtaan. Hän saavuttaa itse ymmärryksen siitä, että hänessä on vielä lapsettumista.

Mistä sitten erotamme olemmeko kasvattamassa ymmärrystä vai pyrkiikö jokin tekijä hämäämään tunneaistejamme taannuttaakseen ymmärtämisen mahdollisuuden? ~Jätänkö minä itkemättä, koska ymmärrän, että tässä tilanteessa ei ole pakko itkeä vai jätänkö minä itkemättä, koska en kykene itkemään vaikka haluaisin.~ Tällaisen erottamista voi helpottaa opettelemalla tunnistamaan mitkä ja minkälaiset tunnetilat ovat itsellemme vaikeita ja ovatko ne mahdollisesti sidoksissa myös paikkaan tai/ja aikaan tai johonkin ulkoiseen tekijään. Voimme heittää itsellemme äänettömiä kysymyksiä kuten: Miksi minusta tuntuu tältä? Miksi toisesta tuntuu siltä?

Kiitos S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.