Huomaanko milloin jätän tekemättä pelkoni takia? Kykenenkö näkemään johtuuko pelkoni oikeasta vaarasta vai vaaran kuvittelemisesta? Löytyykö minusta pelon hetkellä rohkeutta kohdata itseni pelkääjänä, mutta kohdaten, vai jättäydynkö turvaan ja jätän elämättä? Kääntäen askeleeni kulkemaan sellaiseen suuntaan mikä näyttäytyy turvattuna minun omilta tunteiltani.
Itseänikö minun oli tarkoitus omassa elämässäni paeta? Onko minun tarkoitus elää niin, että juoksen karkuun omilta tunteiltani? Vai kykenisinkö kohtaamaan itseni ja tunteeni? Tunnistanko itseäni, kun itseni kohtaan? Tai tunnistanko edes osan itsestäni? Vai onko kaikenlaiset tunteeni minulle tässä hetkessä niin vieraita, etten yhdenkään syntymästä tai olemassa olosta osaa mitään itselleni kertoa?
Jokaisen tunteen tuntuvan minussa jollain tapaa kipuna, jopa fyysisenä sellaisena. Vihan ja rakkauden tunteidenkin ollen, kuin samanlaista sykkeeni nostavaa kehoni epätasapainoon saavaa kipuilua. Minun osaamatta niitä toisistaan erotella. Käyttäytyen sen verran tietoisesti itsestäni, että kaikin tavoin koitan niitä saada minusta pois tuskaa tuomasta. Enkä kykene rakastamistakaan tuntemaan muuna, kuin tuskana. Ja vihan tunteen ollen, kuin muualta tullut vieras joka kutsumatta asteli sisälleni. Minun työntäen tämän vieraan takaisin ulos itsestäni. Esittäen itselleni itsestäni ymmärrystä mitä minulla ei todellisuudessa tuollaisessa hetkessä ole.
S.