Siinä hetkessä havahdut isompaan ymmärrykseen. Huomaat, että toisella ei siinä hetkessä ole tarpeeksi ymmärrystä käsittää asiaa niin suurella tavalla, kuin sinä sen käsität. Et halua kuitenkaan nostaa itseäsi toisen yläpuolelle. Et halua tuntea paremmuutta toiseen verrattuna. Sinun ei ole tarkoitus korottaa itseäsi toisen tai kenenkään muun yläpuolelle. Siinä hetkessä sinun on vaikea olla. Sinun on vaikea hyväksyä, että ymmärrät jotain enemmän, kuin toinen. Yrität syyllistää sinuuttasi ylpeydestä. Ravistella ne ylemmyyden muruset pois itsestäsi jotka sinuutesi sai ajattelemaan jotain näin ylimielistä ja epätasa-arvoista. Et ole tottunut tuntemaan mitään tällaista. Koska sinä olet jo kauan ymmärtänyt sinuudessasi ettet ole muita parempi, etkä ole muita huonompi.
Huomaat spekuloivasi mielessäsi vaihtoehtoja tälle hetkelle. Sitten havahdut taas. Ei sinuutesi ollut ylpeyden vallassa. Sinuutesi tunsi isomman ymmärryksen neutraalisti verrattuna kanssaolijaasi. Nyt ymmärrät, että edelleen trauma jota kannat huonommuudestasi on kulkeutunut salakavalasti mukanasi tähän hetkeen ja se sai sinut ajattelemaan itsesi epätasa-arvoiseksi ja ylimieliseksi. Nyt todella ymmärrät. Tottakai sinäkin saat olla isommassa ymmärryksessä, kuin kanssaolijasi. Tottakai sinäkin saat olla isommassa epäymmärryksessä, kuin kanssaolijasi. Koska molemmissa hetkissä sinä vain olet. Sillä niissä hetkissä et ole enää traumojesi vankina. Sinä et valmiiksi ole päättänyt olevasi huonompi tai parempi. Sinä vain olet. Kanssaolijasi vain on. Juuri sellaisena, kuin sillä hetkellä kumpainenkin vain on.
Se saa sinut pohtimaan. Onko sinun vaikeampi olla ja hyväksyä neutraalisti hetket missä olet isommassa ymmärryksessä, kuin toinen? Vai onko sinun vaikeampi hyväksyä neutraalisti hetket missä sinä olet se jolla on vähemmän ymmärrystä?
S.