Pärjäätkö itkusi kanssa? Hukutko omiin kyyneliisi?
Pystytkö pehmittämään kuoresi tulevaa itkuasi varten, jotta itkusi voisi imeytyä sinuun ja olla osa kehitystäsi? Omien kyyneliesi saaden ravita sinua imeytyessään ymmärryksenä sinuun takaisin.
Vai pidätkö yllä kivikovaa kuortasi ja lähes hukut omiin kyyneliisi haukkoen lopulta ahdistuneena henkeä? Kyyneliesi valuen poskiasi pitkin hukkaan pystymättä antamaan sinun sisimmällesi ymmärrystä kehittää itseään.
”Kaikki on kastunut, hukun pisarameren mukana. Hajoan, pehmenen, antaudun merelle. Synnyn merestä.”
S.