Miten yhteinen ymmärrys ja yhteinen totuus saavutetaan? Riittääkö sellaiseen molempien kyky kuunnella ja puhua? Vai voiko totuus silti jäädä vajaaksi tai jakautuneeksi niiden kesken ketkä siitä yhdessä puhuivat ja kuuntelivat?
Voiko yhteistä totuutta saavuttaa tietäen, että jokaisella kuulijalla ja puhujalla on oma totuutensa? Vai onko yhteisymmärrys ja yhteinen totuus saavutettu vasta, kun jokaisen oma totuus on keskustelujen myötä muuttunut yhteiseksi totuudeksi? Näin jokaisen oma totuus olisi yhtä, kuin yhteinen totuus.
Riittääkö, että osaan kuunnella toisen totuutta ja ymmärtää sitä toisen totuutena? Riittääkö, että osaan puhua omasta totuudestani ymmärtäen sen kuuluvan minulle? Kuuluuko minun ensin osatakin kuulla itseäni ja toista erillisinä, jotta tuntisin minkälaisten palasten takia emme ole vielä löytäneet yhteen totuuteen?
Syntyykö silloin ensiksi yhteisymmärrys siitä, että molemmilla on oma totuutensa? Tällaisen yhteisymmärryksen syntymän ollen vasta etappi matkallamme kohti yhteistä ymmärrystä ja yhteistä totuutta.
Voimmeko jättäytyä kuuntelemasta ja puhumasta, kun olemme saavuttaneet yhteisen totuuden ja ymmärryksen? Vai pitääkö meidän jatkaa toistemme kuuntelua ja toisillemme puhumista, ettei yhteinen ymmärryksemme katoaisi ja irrottaisi meitä taas erillisiksi? Tai onko ymmärryksessä erilleen joutuminen sittenkin kehitysmatkamme varrelle kuuluva etappi? Erillisyyden ja yhdistymisen molempien kuuluvan yhteisen matkamme varrelle.
S.