Kun tulevaisuudestani asettuu minuun tietoa ja kykenen päättelemään jonkin tulevan hetken tai päivän menevän tietoani mukaillen, minuun hipi hiipii tunne mikä jokaisella kerralla osaa yllättää epämiellyttävyydellään, jännittäminen. Joka kerran, kun olen sen tunteen näyttäytymisen lopulta saanut käsiteltyä poltettua ensin sen kanssa näppini, silti se nostaa itsensä osaksi minua ja repii minut sen hetkisestä elosta elottomuuteen ja epätoivoon, täyteen kaaokseen. Ja taas kerran jännittämiseni on ottanut minusta vallan.
Ovelasti keksien itselleni joka väliin tekemistä yritän tätä tunnetta ujuttaa itsestäni pois, jotta mieleni vapautuisi kaaoksesta minkä se sisimmässäni saa aikaiseksi. Ja ääneti latelen itselleni rauhoittelusanoja ja pikaisia rentoutumisvinkkejä sisintäni mylläävään jännityksen ehkä hivenen rauhoittuen niistä. Ja epätoivon hetkinä kieltäen tiedon tulevaisuudestani olevan millään tavalla minulle hyväksi, koska se näin orjuuttavaa tunnetta sai minut tuntemaan. Viimeisenä kortenani yrittäen kieltää itsessäni olevan mitään tällaista tunnetta, keksien tekoja ja syitä mitkä oloni näin vaikeaan tilaan ajoi.
Niin ihailleena elämää missä jatkuva mielihyvän tunne virikkeineen on saanut minut melkein huijattua mukaansa uskomaan elon olevan pelkässä mielihyvässä, havahdun ymmärrykseen omasta jännityksestäni. Huomaan kuinka minuun hiipinyt jännitys tulikin luokseni tarkoituksenaan näyttää minulle eloa, eikä viedä sitä pois. Ja muistellen kamppailuani jännitykseni kanssa saan ymmärryksen, että ainoa tapa saada jännitys lähtemään minusta, on elää sen kanssa ja tutustua siihen mistä se minuun syntyi. Näin lopulta ymmärryksessäni löydän sovun jännityksestä johtuvan kaaoksen kanssa. Ottaen kaaosta kädestä silloin, kun se minuun on tullakseen elämme käsi kädessä tuleviin hetkiin. Kaaoksen saamatta enää minua väsymään ja eloa kadottamaan. Koska enää en rasita itseäni kamppaillen jännitykseni kanssa vaan hyväksyn sen silloin, kun se osana minua haluaa näyttäytyä.
S.