Voiko mitään todella omistaa vai onko kaikki vain lainassa ja käytettävissä meidän tarpeitamme ja luulontarpeitamme varten?
Voinko todella ymmärryksessäni uskoa omistavani erinäisiä asioita tietäen, että milloin tahansa missä tahansa asia voidaan riuhtaista minulta ja minusta paikkaan josta en osaisi sitä edes etsiä. Voinko todella uskotella itselleni, että joku tai useampikin läheisistäni olisivat jollain tavalla minun? Vai onko uskottelu omistamisesta tosiasiassa itselleni valehtelua omassa menettämisen pelossani tai elämättömyydessäni?.
Eräänlainen tapa huijata itseäni olemaan niin paljon tärkeämpi, kuin muut, että voisin heidät omistaa. Peläten heidän elonhetkiään missä he eivät näe minua tai heillä ei ole ymmärrystä minulle. Vaikka samaan aikaan tiedän, että kukaan muu ei voisi minua ymmärtää, niin kuin minä itse ja kuitenkin antaen ymmärryksen sille, että kuka tahansa voisi minua pikkuisen kerrallaan ymmärtää. Samaan aikaan kuitenkin kykenen olemaan niin vajavainen, että ilman toisia en ehkä kykenisi edes hengittämään, tai näin saan ainakin itselleni uskoteltua. Koska ajatus siitä, että en omista vaan olen vain minä, tuntuisi minusta kuin kuolemalta.
Niin kuin monella muullakin tavalla elämättä oleminen, omistaminen luo ajan illuusiota. Minun pitää juuri tiettyyn aikaan olla tietyssä paikassa, koska minä omistan. Näin jätän elämättä hetken missä on elo ja elossa tapahtuva aito vastavuoroisuus. Jätän heräämättä elämiseen, koska minulla on kiire omistaa. Minulla on kiire näyttää kuinka ja millä tavoin juuri minä omistan. Ja mitä kaikkea minä rehvastellen omistankaan. Sellaisessa tilanteessa havahdun omistamattomuuteeni.
Siihen totuuteen, että ainoa mitä omistaa saatan, on oma elämäni. Ja kaikki se mitä luulin omistaneeni, oli muodostunut pelosta. Pelosta menettää tai pelosta olla tilanteessa mitä juuri minä en voi kontrolloida. Pelosta mikä sai minut tuntemaan itseni alempi arvoiseksi, kuin toiset. Vaikka sisimmässäni tiesinkin, että ketään elävää ei voi arvoasteikolle laittaa. Koska ”arvo on katsojan silmässä”. Näin jokainen on asteikon alin ja ylin yhtä aikaa, yleensä jotain siltä väliltä.
S.