”Ikuisuus itkee, vuotaa aikaa vasten.
Kaipaa itseään, kaiken aikaa.”
Ikuisuus on unohtunut. Hukkunut. Kaikunut kalliolta toiselle ja kolmannelle, lopulta hiljenevin äänin pois kokonaan, vaiennut.
Ikuisuus on vaihtanut paikkaa ajan kanssa puheissa, mielissä, sykkivissä sydämissä.
Nyt ajassa eläminen on valettuna ihmisiin.
Nyt ikuisuus uinuu, lepää, itkee. Odottaa olemistaan. Odottaa saavansa luvan olla totta.
S.