Elämäni etsimiset

”Juurta sydämeni riipii se sävel, nuottien avain kahlinneena sävelsointuni alkujuurilleen.”

Yhtä aikaa mikään koko historiassamme ei voi päättää meidän puolesta meidän eloamme tästä eteen päin. Ja yhtä aikaa juuri sitä se voi tehdä, niin kauan, kuin me sallimme sen.

Kykenenkö kyseenalaistamaan omaa tapaani aloittaa opin hetkeni vai näenkö siihen hetkeen vain yhden aloitustavan, sen mihin olen juurtunut?. Taas minä ryhdistän itseäni näkemään ja oppimaan uudesta. Puoliksi juosten ajatuksiani läpi ja etsien lapsen innolla aarretta mikä minulle tarkoittaa ymmärrystä uudesta. Sokeutuneena etsimisestäni joka hetki uusiutuva hetken elo jättäytyy minulta näkymättömiin. Ja minulle mahdollistettu ymmärtämisen hetki muuttuu ymmärtämättömyydeksi. Enkä kykene kiireeltäni, kuin etsimään.

Osaisinko seuraavan alkavan opin hetkeni aloittamaan eläen?. Valmistautuen vain olemaan. Jotta ymmärrys joka on yhtä aikaa äärettömässä kaukaisuudessa ja samaan aikaan sisimmässäni valmiina syntymään, voisi näyttäytyä ja syntyä minuun. Koska ymmärrys tarvitsee kasvaakseen paikan, missä on elämä. Siellä missä elämää ei ole, ymmärrykselle ei ole voimaa edes syntyä.

Niin synnyin tänne elämään, mutta suurimman osan elostani olen muuttanut ajaksi, minä aikana olen elämääni etsinyt.

S.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.