Luotatko totuuteesi? Pystytkö kertomaan totuudestasi? Osaatko sanoittaa totuuttasi silloinkin, kun siitä kysytään kysymyksiä?
Oletko vasta oppinut elämään totuutesi kanssa yksin? Sinun menettäen luottosi totuuteesi heti, kun jollakin on sinulta siitä kysyttävää. Onko totuutesi silloin totuutta jos se horjuu pelkistä kysymyksistä?
Voiko totuus olla totuutta pelkkinä vastauksina vai vaatiiko totuus lopulta aina ollakseen sitä tunnustelevat kysymyksetkin?
Oletko kysellyt itseltäsi totuudestasi? Osaatko vastata omiin kysymyksiisi? Vai jäätkö sanattomaksi totuuden ja epätotuuden välille jopa omista kysymyksistäsi?
Osaatko jo sittenkin puhua totuudestasi sekä kysellen, että vastaillen? Onko totuutesi silloinkaan vielä täyttä totta?
Vaatiiko yhteisen totuuden syntyminen jokaisella näyttäytymiskerrallaan uudestaan kyselyä ja uusia vastauksia, jotta se voisi kasvaa tarpeeksi isoksi ja olla yhteinen totuus, eikä vain toisen sen hetkinen oma totuus, jos sitäkään?
Elätkö päättäen totuutesi olevan milloin mitäkin päätettyä? Puhutko toisten sanoittamia totuuksia ominasi osaamatta käydä yhtään keskustelua omin sanoin käyttäen totuutesi ulossaattamiseksi aina muiden lauserakenteita?
Luotatko totuuteesi? Uskallatko puhua totuudestasi edes yhden kysymyksen ja yhden vastauksen verran omin sanoin?
Onko totuuden löytämiseksi vääriä kysymyksiä? Entä onko totuuden löytämiseksi vääriä vastauksia?
S.