”Käänty kevät takatalavehen,venytteli itseään vanaheten. Anto virkkuukoukun kätehen,solmuista tossut teheren. Nyt Nukkumaijalle valamihit,takatalaven töpsöttimet.” S.
Avainsana: Runo
Sydämen lehto
Kasvoin lehdon sydämestä, olin hiljaa kuullakseni sykkeen. Olin hiljaisuudessa kuullakseni mitä olen. Juureni siellä kasvoivat suuriksi, kasvattivat minutkin. Lehdon sykehdintä kulki lävitseni, teki minusta ulos tulevia ilmajuuria. Juurtui sinuunkin, sinäkin liityit lehtoon ja sen sykkeeseen. Nyt juuremme sykkivät samasta lehdosta. S.
Jättiläisystävät
”Iäisyys ystävistä,väen vahvojen henkäyksistä,unissaan pienemmistä. Aikaisin tänään heränneistä,jättiläisistä väkivahvoista,pienuuttaan pelkäävistä. Ystäväolennoilleenpuretuista herkkyyksistä,virkoaa. Raviten kasvuaan, taltuttaaikivahva unen ja pelon maan.” S.
Sulaen
”Suuri suru riippuu oksilla, tipahteleehyiset routapisarat ja ylitsevuotava itku.Kastunut, murtunut jää, makaa kamaralla. Suuta availee, ääneti tukehtunut henkäys.Viiltävä vitsaus hyisinä kaikuina,sydänkammioita venyttää, kiskoo.Ikijää luuydintä halaa, mädättää. Lämmön ääni turtunutta tuskaa, värähdyksenverran vuolaaksi virkistää.Pisara pisaralta sulattelee itku,hyinen ikirouta ja murtuu jää. Virtojen vapaus vangitsee, vapauttaapisaransa kulkueeseen.” S.
Runo valon tasaajasta
”Taivas uppoaa,hukuttautuu kaikki avaruus.Punaruusun terälehti taittaahapetonta tyhjyyttä.Liian veden laimeudesta,paineen alla lakastuu. Syntyy tyhjyyteen valon tasaaja,kaunokainen kaikenvalo.Pyhiä maitansa katselee,kiertää, jää kiertämään. Kantamallaan kansan lämmittää,muttei polta. Viilentää,muttei palelluta. Kerran koko perhe saman sinen näyttämöllä.Kuu ja aurinko, ja heidän lapsi.Yhdeksi valoksi syttynyt kiertolainen.” S.
Kevät ytimessä
”Kevät, sinäkö siellä purevanpakkasen ytimestä minua jolämmittelet?Maltatko odotella näyttäytymistäsiedes kuukauden päiviä?Onko talvi päättänyt antautuasinulle tällä kertaa aiemmin? Kevät, sinäkö siellä purevanpakkasen ytimessä?” S.
Sydänvalo
Alastomuuden vaatettama.Läpikuultava liekki.Myrskynsilmä.Tasainen painottomuus.Uneton yö ja päivä yhtenä. Hämmennyksen selkeys.Rakkauden rukous.Pysymätön, ei poissa koskaan kuitenkaan. Muistinsa menettänyt.Muistaja tulevasta menneestä.Avaimettomalle avoin ovi.Huone kaikkeudelle. S.
Runo sinitaivaalle
Sininen selkeys, ajatusten jatkumo.Vapaata tyhjyyttä kantavainen.Antautunut tilavuus, syntyvien luomusten koti.Omistamaton raikkaus, muusta tunnistamaton tuoksu.Äänettömyys, vapauttaen kaiken äänen.Tunteiden painottomuus, taakatonsisimpänsä tutkinta.Kosketuksesta tunnoton,silti niin käsinkosketeltava. S.
Kuuraheinäpelto
” Hiljaa kuuraheinäpelto matkaa tuulessa,Hiljaisuudessa se on osa päivää. Hiljalleen kasvattaa itselleen kuurapeittoa,Hiljaisuuteen antanut värinsä. Hiljaisena kurottaa nuokkuva latva lumista kamaraa,Hiljassa antaa itsensä maatua.” S.
Runo ystävälleni auringolle
Aurinko, sinä laskeudut päivä päivältä aikaisemmin meren taakse. Tällä rannalla veden jo peitellen itselleen jääpeitettä saadakseen levätä rauhassa viiman saapuessa. Aurinko, näen vielä sinun taivaanrantaa pitkin kulkevat kaikusi lämpöisen väreissä. Aurinko, tiedätkö, että poissa ollessasi leikkisät loimut rohkenevat tanssahtelemaan pitkin taivaanrantaa pakkasen kuorruttaessa metsän valkoiseen huntuun? Aurinko, nähdään taas, kun palaat takaisin matkaltasi. S.